Galleria
Kerhon kesäpäivä 2017
PSDK:n kesäpäivä kerhon jäsenille ja heidän perheilleen järjestettiin Rautalammilla 10.6. Ohjelmassa oli leikkimielistä kilpailua
matka-arvauksen, ketjunheiton, frisbeeheiton ja lohionginnan merkeissä. Miehille, naisille ja lapsille oli omat "kilpailusarjansa".
Aamu alkoi kahvituksella ja Greentrail:in pukuesittelyllä. Greentrailin edustaja esitteli paikallaolijoille metsästyspuvun, kenkiä,
hansikkaita ja ulkoilutakkeja, joita oli mahdollisuus tilata kerhon kimppatilauksessa. Myös lohensyöttejä oli myynnissä edulliseen hintaan ongintaa silmälläpitäen.
Ohjelmassa ensimmäisenä oli matkan arvaus, jossa puuhun oli kiinnitetty teeren kuva ja osallistujien piti arvata matka teereen
määrätyltä paikalta. Sitten osallistujat mittelivät ketjunheitossa, joka herätti hilpeyttä, mutta onneksi myös kannustushuutoja
osallistujien parissa. Heittolajit jatkuivat, kun osallistujat pääsivät testaamaan taitojaan frisbeen heitossa. Vain pari kiekkoa osui maalina toimineeseen saaviin.
Päivän varmaankin odotetuin kohokohta oli lohenonginta joka oli "päätöslajina". Jännitystä ja ehkä myös pieniä pettymyksiä tarjosivat samassa lammessa uiskentelevat
lahnanparkit ja särjet, jotka tarttuivat lohensyötteihin. Joitakin lohia kuitenkin tarttui onkiin, ja katkenneita siimojakin saatiin aikaiseksi, kun eräs lohi
vei siiman kohoineen päivineen. Yhteispelillä karkuri saatiin kuitenkin pyydystetyksi.
Lopuksi kokoonnuttiin pisteenlaskentaan ja herkullisen lohisopan syöntiin.